Bulggis & Serbia aka surkeiden sattumisten sarja

Kun vierasviikosta sekä ensimmäisistä öistä yksin Sonta Ritalla oli toivuttu, lähtikii jo keskiviikkoiltapäivänä WizzAirin kone kohti Bulgarian pääkaupunkia Sofiaa. No meikähän oli tietty kyyvissä. Maltan lämmön jäläkee vajjaa 20 astetta ja vesisaje löi naamalle meleko lujjaa. Hotskalle kuitenkii pontevasti paikallisbussi-kävely-yhistelmällä selevittiin, ja oikee dormikii löyty 1800-luvun entisöijyn talon ullakolta. Ei muute ollu ainakaan hinnalla pilattu yön kustantaessa suunnilleen 7e. Vaan oiskohan kannattanu maksaa vähän paremmasta...

                                   

Tältä näytti kysseinen huone. 

Uni tuli kuitenkii noppeeta, vaikka korvatulpat olikii unohtunu Maltalle. Herätys koetti torstaina suhteellisen pian, ko puol kasin maissa bussi kohti Nisin kaupunki Serbiassa starttas. Siitäpä tulikii sitte astetta mielenkiintosempi torstai. Bussiasema löyty pienen kävelyn ja Google Mapsin avulla ihan heleposti, mutta harmi vaan, että kysseessä oli väärä asema. Virkailija ei ollu ymmärtävinään ymmärtäny englantia eikä venäjää, joten oekeen mestan löytäminen oli lähinnä tuurin varassa. No, tässä vaiheessa sitä oli vielä mukana, ja puol kasilta meikä istu lippu kourassa kirkuvanpunasessa minibussissa oottelemassa kysseisen kulukuneuvon lähtöö. Autosta löyty jopa fifi (joka tosin ei toiminu), eli balkanilaiseks vehkeeks aivan hyvä!

Matka meni lähinnä nukkuessa, kunnes oltiin rajalla. Pari passin tarkastusta, ja homma oli suht pikaseen sillä selevä. Serbian maisematkii näytti meleko kommeelta, eikä olo ollu ihan heti tajapajunen, vaikkei EU:ssa ennää oltukaan.

                   

Serbiakii oli Maltan jäläkeen kylymä ja satteinen, ylläri.

Lisää kuvateksti

Perillä Nisissä bussi jätti vasta heränneen ja senmukasen järenjuoksun ommaavan reissaajan bussiasemalle, josta olikii sitte hyvä lähtä haahuilemaan ja tutustummaan kaupunkiin.

         

Nisava-joki (suht likanen semmonen) halako kaupunkia

Serbialaiset lähiöt ei kauheena houkutellu.

                                             

Paekallinen päeväkoti

Jossaen vaeheessa tuli mieleen, että Nisin keskitysleiri vois olla sopiva vierailukohe. Kysseiseen paekkaan oli jopa opasteet, eli vierailu alako luppaavasti. Koko paikassa ei ollu meikän lisäks ko joku down-mies, joka huus puhelimmeen serbiaks. Allekirjottanu koki siis parhaaks tutustua mestaan ihan omin päin. Pääsymaksua ei kukkaan tullu perimään, joten ilimanen vissiin oli.

Tässä vierailun antia. Oisin muuten itekii osannu rakentaa paremman näyttelyn, ko mitä parakin sisällä oli... Tuomio Nisin Crveni Krst - keskitysleiristä kuuluukin "kiinnostava mutta lame".

                   

Keskitysleirin jäläkeen päivä koostu muun muassa ympäriinsä haahuilusta ja muutamasta muusta nähtävyydestä, mukkaan lukien joku vanaha linnotus ja kirkko. Hohhoijaa. Totta kai cappucinotkii piti juuva hinnan jääessä alle 60 senttiin. Pari serbialaista mummoo näytti myös ruokakaupassa meleko kiinnostuneilta meikästä, ja juttuaki niillä piisas, mutta keskustelu jäi meillä meleko ykspuoliseks. Ehkä ens kerralla sitten. 

 Nisistä Sofiaan kulukeepi vaan kaks bussia päivässä. Eka mennee yöllä puol viijeltä ja toka iltapäivällä neljältä, eli viimeks mainittuun oli meininki ehtiä. Ei muuta ko lipun ostoon. Harmi vaan, että lipunmyyjän sanoin "bussi on täynnä ja sinun täytyy jäädä tänne yöksi". No en muute jääny. Serbiassa saa EU-kansalainen olla vappaasti 24h, minkä jälkeen täytyy käyvä poliisiasemalla ilimottautumassa, eikä kysseinen keissi kauheena innostanu. Neuvokkaana reissarina meikä ei uskonu tätin sanoja vaan pääsin livahtammaan puomin ali asemalaiturille. Oikee bussiki löyty, ja lipun puutteesta huolimatta kuski käski kyytiin. Sama kaveri tuli sit parin minnuutin päästä tarkastammaan lippuja, jollon liputtommuus ei yhtäkkiä kelevannukaan, vaan äijä ilimotti meikän joutuvan jäämään Serbiaan. 

Enkuntaitosen kanssamatkustajan avustuksella kuski saatiin ylipuhuttua oottamaan hetken ja laittamaan valamiiks bussin taitettavan etuistuimen sillä välin, ko meikä meni kokkeilemmaan lipunosto-onnee toiselta virkailijalta. Lippu kourassa kelepas astella bussiin, vaikka pari pukumiestä ehtikii jyrätä meikän matkalla, ja kaiken lisäks kuskin ilime urpon ulukomaalasen matkustajan myöhästyttäessä bussia ja istuessa ihan vieressä etupenkillä ei ollu se kaikkein suopein.

Aina Bulgarian rajalle saakka matka eteni kuitenkii ongelmitta, kunnes passinkahtojamuikkeli ilimotti, ettei meikällä oo muuten asiaa kysseiseen maahan. Kolme vuotta vanaha passikuva ei kuulemma vastaa todellissuutta. Aikansa tätönen tuijotti ja kyseli tyhymiä, kunnes ilimotti, ettei voi päästää meikää rajan yli. Tässä vaiheessa bussin aikataulu kusi ylimääräsen oootoksen vuoks entisestään. Ajokortin noutokaa repusta ei auttanu, sillä kysseinen rajamamma ei kelepuuttanu senkään kuvvaa. Lopulta täti ulostautu kopistaan ja alako kierrellä meikää koko ajan pistävästi tuijottaen. Henkisesti Serbiaan jääntiin valamistautunu reissari yllättyi kuitenkii ilosesti tämän virkaintosen muikkelin viitatessa käjellä ylipääsyn olevan selevä. Eikä muuten bussikaan ollu ko reilu puol tuntia myöhässä.

                                   

Vihdoin tutussa ja turvallisessa Sofiassa.

Vaan eihän ne hankaluuvet siihen loppuneet. Iltakymmenen maessa takasin hotskalle mönkiny väsyny matkalaenen kohtas seuraavan vastoinkäymisen, ko havvainto siitä, että päiväreissulla mukana olleita kamppeita lukkuunottamatta kaikki tavarat oli viety. Ommaisuus koostu sillä hetkellä siis päivärepusta, passista, lompakosta ja päällä olevista vaatteista. Pyyhe, kaikki kosmetiikka-asiat, laturi ja loput vaatteet oli mennyttä. Respan sedän reaktio oli pahotella asiaa ja neuvoo tie 24/7 apteekkiin, josta saisin kuulemma hammasharjan. No sehän lämmitti. Ukon valavovan silimän välttäessä meikä lähti omatoimiselle tutkimusmatkalle hotskan pyykkihuoneeseen, jonka isosta läjästä silimään sattu oma pyyhe. Tämä herätti sentään toivoo loppukamojen löytymisestä. Lisäks joku ystävällinen kanssareissari lainas laturia, eli fifi-tarpeetkii saatiin tyydytettyä.

Seuraavanakaan aamuna respan väestä ei ollut etsinnöissä apua, eli ohojat oli otettava ommiin kässiin. Sherlock-leikin tuloksena loput vaatteet, laturi sekä osa meikkipussista löyty hotskan siivouskomerosta. Kulmakynä, ripsiväri ja ripsentaivutin tosin koituvat kysseisen episodin tappioiks ja jäevät ikkuisesti hukkaan. Tähän voi vaan toeta, että saakelin bulgarialaiset siivoojaat! Vinkkinä, että meikkiasioita saapi Bulgariastakii, ja vieläpä puolta halavemmalla ko Suomesta.

Kauaa ei matkalaenen kuitenkaa viihtiny kysseistä vastoinkäymistä jäähä murehtimmaan, sillä päevän agendassa oli päiväreissu LUOSTARIIN (vissiin aeka tosiaan palata jo Suomeen). Puoltoista tuntia köröttelyä tila-autossa bulgarialaiskuskin kaahatessa motarilla 150 km / h, joten eipä aikaakaan, ko Rila Monastery alako näkkyy vuorten välistä, totta kai kauheessa satteessa, sumussa ja keskellä ei mittään. 

                         

Ekana piti tietty päästä vessaan, joka olikii sitte reikä lattiassa -mallia.

                                               

Luostari sinällään oli ihan nätti...

                     

...tosin korvessa vuorien ympäröimänä

Täällä niitä munkkeja assuupi!

               

Eka munkki bongattu.

                                 

Tänne ne kuolleet munkit sitten päätyy.

Luostari sinällään oli äkkiä katottu eikä herättäny meikässä sen kummempia intohimoja. Tuomio kuuluu: ihan kiva paikka, mutta ei ollu ees fifiä. Kiintoisa havvainto kuitenkii oli, että kysseisessä paikassa oli munkit ja nunnat ihan sekasin. Tällä ilimasulla haen siis sitä, että Rila Monastery oli sekaluostari :D

Luostarin jäläkeen kipiteltiin oppaan joholla hirvimäistä ravia jonneki metikköön vuorenrinnettä liukasta polokua pitkin vesisatteessa. Perillä ootteli joku luola, jossa joku hc-munkki oli asunu 12 vuotta. No en muute assuis. Oppaan mukkaan "a monkey has been living here for 12 yrs". Bulgarialaisilla taitaapi siis olla enkussa vielä hieman reenaamista.

                       

Tämmöseen luolaan sitä kiivettiin.

Takasin Sofiassa oltiin kaaharikuskin ansiosta (tai siitä huolimatta) meleko hyvissä ajjoin, mutta kovin kummosia aktiviteetteja kysseiselle päivälle ei ennää mahtunu,

Lauantain agendassa oli kauppojen sekä Sofian perusnähtävyyksien kiertelyä, tässä vielä kuvatodisteita:

                 

Aleksander Nevskin katedraali bongattu. Sisälle en jaksanu vaivautua.

Joku toinen pytinki sammaa kastia

           

Mukkaan tarttu myös uuvet vaelluskengät, edelliset ko suli viime syksynä nuotiossa...

Sunnuntaina olikii sitte vuorossa ennää metroseikkailu lentokentälle, tällä kertaa ihan kunnialla sujunu passintarkastus -ja lopulta tuttu ja ennen kaikkee lämmin Malta. Tuntu ko ois kottiisa palannu! Täältäkö muka pitäs sunnuntaina lähtä?!

Nyt saapi Bulgarian reissun muistelu riittää, sillä vuorossa on rantahommia, snorklausta -ja dinoleffa, viimesiä heippojen sanomisia ja yksillä käyntejä -sekä lentokentälle Suomi-vierasta nro 6 vastaan meno! Vimppojen Malta-päivien aktiviteetit siis kohillaan, ja mikäs tässä ollessa, ko vimppa tentti justiin selätetty. Yhtenä tehtävänä oli muun muassa keksiä oma kysymys, johon vastata, eli kerrankii oli koejumalat meikän puolella. Intoo ei latista ees se, että tää aamu alako molemmat silimät umpeen muurautuneina. Siinä puolisokkeena tietä vessaan haparoijessa meikä tallas lattialla loikoilleen megaetanan päälle... Kiitos maltalainen silimätulehus!

                 

           

Litistyny etana sukan pohojassa. Anteeks.

                    

Logopedit lommailee

Kun neurologian tentti oli 8.6. takana, lähti yks helepottunu tenttijä suoraan bussilla kohti lentokenttää. Koska kysseessä on noppeuvestaan tunnettu maltalainen joukkoliikenne, olikii suoraan kolmen viikon reililtä tänne pikkusaarelle  pölähtäny Saara ja kohteessa ennen meikää.

                   

Kumpi lie tullu pohojosesta...

                                                               No ei muute yllättäny. Ei kai siinä sitte muuta ko vajjaa puoltoista tuntia sammaa bussimatkailua ja sitte rakkaalle Sonta Ritalle asettummaan taloks. Ekan päivän plääninä oli lähinnä kuulumisten vaihtoo, aurinkolomamoodin ehtimistä (tai kellä nyt on ollu loma koko kevvään...) ja Vallettaan tutustumista, tietty gelatoo ja yksillä käyntiä unohtamatta. Siinäpä tuo päevä vierähtikii.

                           

Perus Valtsukka-näkymät

Seuraavana aamuna tapahtu jottain hyvin kummallista: napotettiin nimittäin ennen kasia jo bussipysäkillä suuntana Hal Tarxienissä sijaitseva Hypogeum eli yli 4000 vuotta vanaha hautausmaa. Kysseinen maanalainen kohe on erittäin suosittu mutta tarkoin varjeltu, joten 15e kustantanneet liput sinne oli hommattu jo huhtikuussa. Paikka oli totisesti käymisen arvonen: tunnelma (ja hommeisuus) on aivan ommaa luokkaasa, ja opastuksenkii jakso hyvin kuunnella. Kokonaisarvio Hypogeumista kuuluukii "pelottava mutta kiinnostava".

Liika historia on kuitenkii yhelle päivää pahasta, joten Hypogeumista lommailijat nappas bussin kohti Marsaxlokkia. Tarkotuksena oli maistella hiukkasen maltalaista kallaa ja sen jäläkee tarpoa St. Peter's Poolille uimaan.

                           

Fisu lautasella.

 Ja näin kävikii. Kävelymatka, totta kai pisimmän kautta helteessä, keskipäivän auringossa ja pölyävällä hiekkatiellä tosin koetteli ihimistä, mutta lopputulos palakihti. Suomen vieras tietty kärähti Välimeren olosuhteissa, mikä amatööri (siitä ei tarvi mainita, että meikälläki palo naama).

                 

Kelepas tallustella.

St. Peter's pool

                       

... ja perushypyt.

Uiminenkii maitti.

Tiistai-illan reseptinä oli vielä käyvä moikkaamassa Maltan muuta oululaisedotusta ja viettää laatuaikaa parvekkeella auringonlaskuviinien kera. Sen jälkeen tietty vielä perus tiistaimeiningit eli Casey'sin livemusat. Kelepas.

Keskiviikkona lähtä tempastiinki sitten Maltan mittakaavassa reissuun, ko suuntana oli kahden p'ivän aurinkoturistiloma Gozon Marsalfornissa. Puolentoista tunnin bussiraidi, lauttamatka ja pari muuta linja-autotunnelmaista siirtymistä, ennenkö kolomen tunnin matkanteon jäläkeen päästiin viimeinki kilometrin päässä Marsalfornin keskustasa sijaitsevaan apartment hosteliin. Näköala suoraan merelle ei ois voinu olla parempi!

                 

Ohojelmassa oli kunnon turisteilua ja rentoilua: syönnin kautta uimaan ja snorklaamaan, sitten jälkkäreille, yksille -ja jälleen kerran auringonlaskun ja lämpimän kesäyön viinit nauttimaan. Säät suosi ja lämpö helli, jopa siinä määrin, että allekirjottanut vietty yön paljaalla laattalattialla avonaisen partsin oven vieressä.
                                           

Pettymys aka Banana split

Maltalainen ravintolahygienia ihan uuvella levelillä. Kissa nostettu kirjaimellisesti pöyvälle.

Snorklaamaanki opittiin lopulta, vaikka suu olikii ekat pari tuntia koko ajan täynnä suolavettä.

                                 

Iltakävelyviinit, Vähän niinku Torinrannassa,

Torstaiaamuna ei auttanut jäähä pettiin, sillä tasan kympiltä vene Mgarrin satamasta lähti kohti Blue Lagoonia ja Cominoa, ja sitä ennen piti vielä selevitä bussitaistelusta. No selevittiinhän myö. Venekuski osottautu 76-vuotiaaks harmaaks, tai oikeestaan valakoseks, ukkeliks, joka Suomi-tytöt tavatessaan innostu kertoilemmaan suomalaisista työtovereistaan 50 vuotta sitten Australiassa.
                     

Kuskin ikä herätti luottamusta.

Perillä Cominolla päivän plääni oli hyvin bluelagoonmainen. Aurinkoo, uintia, snorklausta ja evväitä! Edellisviikon hukkuneista brittimiehistä huolimatta uskallettiin jopa kahlailla Cominotolle, ja reissun ainuaks haaveriks jäi meikän eka ja toivottavasti vika meduusan poltto. Extremely painfulliks luokiteltu olio ei onneks vieny kuitenkaan koko kättä mennessään.
                       

Kun Blue Lagoonin puoli alako käyvä liian ahtaaks turistivenneitten seuratessa toinen toistaan, oli oiva aeka patikoija saaren toiselle puolelle, totta kai hotellin yksityisrannalle pokkana ainuastaan majottujille tarkotettuihin aurinkotuoleihin löhhöilemmään. Hyvin muuten nukutti. Illalla hypättiinki sitten viimeseen venneeseen klo 18.15 ja ajeltiin Mgarrista bussilla Victoriaan iltapalalle ja siitä hotskalle unimaille. Ei muute aurinko- & uintipäevän jäliltä tarvinnu unta houkutella, edes meikän lattialla.

                                     

Cominon kuumankuivia maisemia

Perjantaina oltiin yhtä mieltä siitä, että aurinkoannostus ja uv-säteilykiintiö alakaa olla täynnä, joten ysiltä tapahtunneen check outin jäläkeen päevän kohteeks valikoetu jälleen kerran Azure Window. Kerrankii sääolosuhteet oli kohillaan, joten kolomas kerta toden sano ja meikä pääs lopultakkii myös kurkkaamaan kysseistä ikkunaa meren puolelta pikku venereissulla.

                           

Veneretkellä nähyn Blue Grotton vesi oli maineensa väristä.

Näissä paateissa ei tullu onneks huono olo.

Pakollinen Azure Window -kuva, olokaa hyvä.

Gozoilun jäläkeen oli taas aika palata minilomalta takasin pääsaarelle, sillä illalla vuorossa oli armaan Anniina-kämppiksen läksärit. Kysseessä oli maaliskuisten tupareitten eli housewarming partyjen jatkuma, housechilling party. Meininki oli melekosen hilipeä, ja erityisesti piirustuspeli kirvotti poppoossa kunnon naurut!
                                     

Ilosta juhulaväkkee.

Lauantaina oli kerrankii aikaa nukkua pitkään. Suomen vieras suuntas aamupäivällä vakkari kynsipaikkaan hakemaan tuliaisiks geelikynnet, ja sillä välin allekirjottanut jäi viettämään viimestä kotiäitipäivää. Tutun kaavan mukkaan kahvia ja munakokkelia kulu ja nettihesarikii tuli luettua, mutta naamalla ei tällä kertaa ollu vanahaa kunnon self-heating kasvonaamiota. Jottain jäi siis puuttumaan.
                                         

Iltapäevällä suunnistettiin Paparazzin kautta Ta'Xbiexiin saksalaisen vaihtarikamun heippapiknikille, jossa ruoasta ei ainakaan ollu pullaa.

 Maha täynnä oli hyvä kipittää St. Julian'siin ja pienen roseviinihetken jäläkeen Simon's pubiin - ja totta kai Pasuuna, ko nyt kerran Maltalla oltiin. Ihan kauheen kauaa baarikavun mennoo ei ihiminen jaksanu, vaan kahen maissa oli jo oikia aeka ryömiä peiton alle.

                           

Näkymä baarikavulle

Sunnuntain agenda piti rentoilun ohella sisällään kauan puhuttuun Gochi-sushimestaan visiitin. Tai niinhän myö luultiin. Realiteetit, eli Maltan mielivaltaset aukioloajat, vaan meinas päästä unohtummaan. Näläkä voitti, ja Gochi-haaveet oli tällä kertaa unohettava. Onneks lohutusta tarjos Sako-sushi, joka uppos myös meleko hyvin. Tai mitä nyt 13 tyhyjästä lautasesta voi päätellä...

                     

Oma sushiannos piti aina saalistaa kuvassa näkyvältä liukuhihnalta.

                       

Totta kai tämmönenkii helemi piti sushimestan aukeemista ootellessa vieraalle esitellä.

Jäläkkäriks vielä vimpat Valletta-haahulit -sekä frozen yougurtit. Sitte vaan pakkaamisten kautta saattelemmaan vieras bussille ja yölennolla takasin koti-Suomeen. Sama kuvio ois sitte allekirjottanneellakii sunnuntaina eessä...

                                             

Frozen yogurt

...näissä Spinola Bayn näkymissä.